maanantai 29. maaliskuuta 2010

She is a lady (ehkä).

Niin se aika vaan juoksee eteen päin vaikka itse laahaa perässä. Miska on nyt melkein yhdeksän kuukautta ja viime viikolla neidillä alkoivat juoksut. Onneksi Miska ei tunnu reagoivan kovinkaan suuresti juoksuihin, mitä nyt on kyhnäpullana koko ajan. Jatkuvasti saa olla kyhnyttämässä, rapsuttamassa ja kupsuttamassa.

Perjantaina olimme Lahdessa ja Cara oli jatkuvasti kieli pitkällä Miskan perässä. Ilmeisesti Miska alkaa haista aikuiselta koiralta, niin sitä voi rauhassa alistaa. Samaisena päivänä Miska kohtasi pelottavimman asian ikinä (heti mattomurhaajan jälkeen tietysti..): valkoisen muoviämpärin. Kädessä heiluva valkoinen muoviämpäri oli Miskalle liikaa. Sille piti haukkua ja räyhätä ja vasta kun siihen oli lähemmin tutustuttu, hyväksyttiin se eikä sitä tarvinut enää pelätä.

"Naiseutumisestaan" huolimatta ei Miskassa ole nähtävissä naisen elkeitä. Samanlainen ronskilan iita se on vieläkin. Ostimme Misselle uudet valjaat ja sen hyvin parjatun Flexin. Hurtan Y-valjaat toimivat mainiosti ja vetäminenkin on flexin myötä tuntunut vähentyvän.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Söpöläiset.


http://kilinkolin.blogspot.com/2010/03/mina-ja-minun-paras-ystava.html


Mammalle tuli tippa linssiin... On ne niin ihanan rasittavia:)

torstai 4. maaliskuuta 2010

MOON NIIN ANGSTITEINI !!!!111!!!

Sanoo Miska.

Neidillä on ollut viime aikoina ärvästelykausi päällä. Metsässä luoksetulo on hyvin, hyvin hidasta ja korvat on muutenkin viritetty "en vain yksinkertaisesti kuule sinua"-taajuudelle. Ja sekös meikäläistä ottaa kupoliin! Misse, kohta 8 kk, antaa pikkuhiljaa merkkejä mölli-murkkuiän tulosta.

Tänään Kurvikuningatar ja Vauhti Pilkkunen olivat keskenään seitsemän tuntia. Mitä päivän aikana lie tapahtunut, mutta kun tulin kotiin, minua odotti tämä:



Enhän mä voinut muuta kuin hihittää! Miskan suuren suuret mielenosoitukset eivät minua hetkauta, kolmen labbiksen kanssa olen tottunut paljon pahempaan:D Yritys oli kuitenkin hyvä, viimeksi se tuhosi pikkupikkuisena kännykänlaturin. Mutta koska pisaroista syntyy valtameri, valelen kuitenkin kaikki puukalusteet Tabascolla, ihan vain varmuuden vuoksi.

Syy kenkätelineen tuhoamiseen voi olla myös se, että Cara on kyllästynyt Miskan alistusyrityksiin ja näyttänyt tosissaan sille sen paikan (kirjaimellisesti) eikä Misse ole uskaltanut tulla pois eteisestä ja päätti sitten purkaa turhautumisensa viattomaan kenkätelineeseen.

Miskan pelleilyt on otettu tosissaan, sillä emme halua ihmetellä vähän ajan päästä että miksei se pikku mussukka tule luokse tai anna kiinni. Pilli on siis palannut kuvioihin (toimii, luokse tullaan suhteellisen hyvin) ja ainaisen huutamisen ja karjumisen sijasta kokeilen nyt räminäpurkkia ja pientä älyttämistä, jolla saisi tuon älypakkauksen huomion pois kielletystä asiasta. Ehkäpä tämä tästä:)

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Koirahoitola JiiKoo

Tänään saimme uuden helmen nauhaamme. Kurvikuningatar Cara (tuttujen kesken Rumpe vaan) saapui Espooseen edustamaan kypsempää ja suurempaa koiranaiskauneutta sillä välin kun vanhempani suuntaavat hyvin ansaitun lomansa ajaksi Barcelonan lämpöön.

Tähän mennessä Cara on käyttäytynyt todella hyvin, mitä nyt vähän körmyttänyt Pilkkua (JES!), mutta vain sen verran että mukula tietää paikkansa. Ja vain hieman ilmoitellut postin tulosta... On kyllä hauskaa tajuta, että kotona on nyt oma koirani ja koira, joka on minulle vieläkin se THE Koira, jonka kanssa on tullut treenailtua ensimmäiset toko-ja novo-jutut:) Kyllä Mispestäkin vielä se the koira tulee, mutta vielä tällä hetkellä se on vain a koira.

Illemmalla nähdään, miten rauhalliseen elämään tottuneen Rumpen hermot kestävät kahta pentua ja armottoman innokasta aikuisempaa ihailijaa:)