Täällä taas!

Viime viikot ovat menneet kutakuinkin normaalin arjen tohinassa Lahden reissua ja Raunin villakoirien tapaamista lukuunottamatta. Miska on selvästi oppinut lukemaan meitä paremmin ja aitä myötä meidän rähjäämisemme on jäänyt vähemmälle kun Miska on tehnyt jotain ei-sallittua. Toisinaan pelkkä tietyllä äänensävyllä sanottu "Miska!" tai "nooka" (venäjää "noh!", "älä nyt viitsi" tai jotain sinne päin) riittää. Toisaalta Miska on viimeaikoina käyttäytynyt erittäin hyvin, joten eipä sitä juuri ole tarvinut toruakaan. Hienosti on siis mennyt! -JEE- (Kerrankin!:)

Viime viikolla kävimme Miskan kanssa vaihtamassa tätini Raunin autoon talvirenkaat alle. (Miska on varmasti tosi hyvä löysäämän pultteja, tuumii Mai) Raunilla Miska ihastutti ja ihmetytti niin Raunia kuin hänen villakoiriaan. Ehkä ne dallut eivät olekaan NIIIN kamalia koiria ;D . Yksi villakoirista, joka on hieman komentelevaa sorttia, yritti kovasti komentaa Miskaa, mutta tavoilleen uskollisena Miska ei hirveästi hätkähtnyt moisesta, vaan haastoi leikkiä. Tästäkös kyseinen villis otti pulttia ja alkoi komentamaan minua: " Hei.. hei sinä siinä! Katsos tuon koirasi perään! Se ei usko mua ollenkaan. Sano sille että sen pitää totella mua! " Oli mahtavaa huomata että Lahden Hitler-Nalle ei ole aiheuttanut Miskalle lainkaan traumoja villakoirien suhteen, vaan Miska oli onnellinen kun hän sai jälleen huomiota! Reissusta tarttui mukaan jos minkäsortin nappua ja Neuta, joten pikkurakki ei ainakaan tule näkemään nälkää!

Viime viikonloppuna kävimme taas vaihteeksi Lahdessa ja ensimmäiseksi suuntasimmekin Miskan "kasvattajan" Mian luokse. Siellä Miska tapasi jälleen isänsä ja hetken alkujännityksen jälkeen harrastettiin koirapainia. Miska ei ole vielä tarpeeksi iso pysyäkseen Tuurin pihaleikeissä mukana, mutta sisällä riehuminen oli paikallisempaa ja Missekin pysyi menossa mukaan. Miska ihastutti ja kauhistutti taas olemuksellaan, varsinkin Walleniuksen perheen pienimpiä. Huomasimme myös sen, että kyllä Miska on todellakin isänsä tytär. Tuurissa ja Miskassa on todella paljon samaa näköä. Voitte todeta saman myös itse picasa-albumeistani :
http://picasaweb.google.fi/miika.kainulainen/MiskaJaMoniMuu#
Kiitos Mialle ja perheelle taas vieraanvaraisuudesta!:) Tuodaan Idan pikku vauva taas piakkoin kylälemään;)

Myöhemmin samana päivänä alkoi koko viikonlopun kestänyt koirapaini. Miska ja Cara painivat sen minkä ehtivät ja jaksoivat. Välillä Miska kävi ylikierroksilla ja sai komennusta liiallisesta innostumisesta, mutta pääosin molemmat nauttivat painista. Miska erehtyi yhden kerran etsimään Caran nisiä ja siitäkin tuli sanomista. Dani sen sijaan ei nauttinut lainkaan pikkuriiviön seurasta. Välillä Miska erehtyi yllyttämään myös Dania leikkiin, mutta turhaan. Toisinaan Danista näki kuinka sitä ärsytti Miskan lällälttely, mutta Dani liiankin pitkähermoinen labbisvanhus, eihän se jaksa/viitsi/muista/raaski sanoa mitään kakaralle mitään...

Kävimme tietysti moikkaamassa myös Hitleriä eli Nallea. Miska tiesi heti mihin saavuimme kun avasin ulko-oven. Miska valmistautui kohtaaman Nallen ja heittäytyi jo välittömästi sisään astuessamme matalaksi ja varovaksi. Nalle olikin suljettu keittiöön ja eikä päässytkään hyökkäämään Miskan kimppuun. Aluksi pidimme totuttuun tapaan Nallea eläintarhassa, eli eristimme Nallen kompostiverkon paloilla Miskasta, mutta jossain vaiheessa totesin, että eiköhän Miskan olisi hyvä oppia talon tavoille. Yllätyimme siitä, mitä tapahtui seuraavaksi: Nalle istui keittiössä ja odotti saavansa ruokaa. Miska lähestyi keittiötä ja huomasi Nallen ja alkoi selvästi kutsumaan Nallea leikkiin. Aluksi Nalle ei huomannutkaan Miskaa, kunnes Miska siirtyi tarpeeksi lähelle ja Nalle alkoi esittelemään kulmahammasta. Mitäpä Miska siihen muuta kuin heittäytyi lattiaa vasten ja alkoi uikuttamaan "leikitään leikitään... kamoon älä viitti murrata mä haluun vaa leikkii!!" Nalle ei leikkimiskutsua ymmärtänyt tai nähnyt/kuullut (melkein sokea ja kuuro kun on) . Normaalisti tässä vaiheessa olemme erottaneet Miskan ja Nallen toisistaan, mutta tälläkertaa halusimme nähdä mihin tämä johtaa. Miska vain kovasti yrtitti rauhoitella Nallea, mutta Nalle ei millään ymmärtänyt ja lähestyi Miskaa murraten ja irvistäen. Huomioitava on se, että Miska olisi voinut poistua paikalta helposti, mutta ei selvästi halunut. Lopulta Nalle pääsi aivan Miskan viereen ja loksutti suuta ja Miskan reaktio oli yhä "hei kamooon.. älä viitti" sekä selälleen heittäytyminen eli täysi alistuminen. Sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta Nalle poistui paikalta! Ilmeisesti Nalle tajusi, ettei tuo kovapäinen pilkkupiski usko fyyrerin sanaa ja päätti poistua paikalta, tai ainakin näin luulen. Myöhemmin Nalle kyllä jatkoi Miskan komentamista, jos Miska liian tuli liian lähelle, mutta tiedä häntä jos Nalle jossain vaiheessa Miskan hyväksyisi.

Tälläisiä kuulumisia tälläkertaa käykää katsomassa kuveja picasa albumistani. Päivitän jatkuvasti uusia kuvia sinne ja osoitehan oli tuttu vanha:

http://picasaweb.google.fi/miika.kainulainen

Miss Jekyl & Hyde

Viime päivät Miskan kanssa ovat olleet taistelun täyteisiä. Koira on keksinyt kokeilla kaikkia asetettuja rajoja, arvatkaa vaan kuinka paljon meidän pinnamme on venynyt. Toisaalta Miska on ollut maailman ihanin koiruus, oppinut uusia asioita ja toiminut välillä kuin Ajatus:D.

Myönnän, että minulla on vielä suuria sympatioita noutajia kohtaan, varsinkin labradorinnoutajilla on ikuinen paikka sydämessäni. Varmaankin noutajien kanssa touhuamisesta keksimme Miikan kanssa ajatuksen siitä, että Miskan voisi ehdollistaa pillille. Tuumasta toimeen ja eläinkauppaan. Faunattaresta löysimme hienon yliäänipillin, jota ostaessa Miika pääsi brassailemaan: "musiikkialan ihmisenä sanoisin, että korkeat taajuudet kuuluvat pitemmälle." Mietimme siis hetken, kumpi pilli otetaan, äänellinen vai ihmiskorvaan äänetön. Äänetön it was. Reenaaminen aloitettiin ensin sisällä siten, että Miskan pieneen päähän idea piip-äänen ja namin välisestä yhteydestä. Tämän jälkeen siirryttiin kaavaan piip-luoksetulo-nami. Eihän se ihan moitteettomasti heti mennyt, mutta pienin askelin eteen päin. Metsässä Miska on tullut pillinvihellyksestä luokse jo varsin mallikkaasti muutamaan otteeseen, mutta yleensä siellä aika menee yleiseen häseltämiseen ja orgaanisten aineiden syömiseen. Jatkamme silti sitkeää harjoittelua!

Naksu, istu-, maahan-, seiso- ja kyljelle -käskyt ovat Miskalle jo tuttua kauraa. Ainoa mitä se ei hiffaa, on "ei vedä". Koira vaan kiskoo ja kiskoo ja kiskoo niin ettei hihnalenkeistä meinaa tulla mitään. Myös lenkillä kaiken maailman kivien ja muiden juttujen syöminen on ollut Miskan mielestä ulkoilun perustarkoitus... Tästäkin asiasta on taisteltu, on ärsyttävää olla koko ajan kersanttina kieltämässä ja komentamassa sekä kaivamassa kiviä suusta/kurkusta. Tänään illalla menimme Miskan kanssa läheiselle parkkikselle treenaamaan sivulletuloa ja seuraamista. "Treenaamaan" on kyllä vähän väärä sana, sillä ulkotokoilu on jäänyt vähän vähemmälle syystä jos toisesta. Ajattelin kokeilla naksua ulkokäytössä. Kannatti kokeilla, sivulleistuminen onnistui 13 vko pennun mittapuulla mainiosti ja seuraaminenkin luonnistui muutaman kenguruloikan jälkeen ihan hyvin. Asia, joka eniten lämmitti Kersantti Karoliinan (minun) mieltä oli koiran OMATOIMISESTI ottama kontakti. Kyllä tulisi kovemmallakin korstolla tippalinssiin kun oma koira napottaisi suoraan silmiin intoa puhkuen, "hei tämä on kivaa". Voihan tietysti olla, että vain kuvittelen, mutta vaaleanpunaisessa kuplassa on hyvä elää ainakin hetki.

Ja on kyllä kerrottava Miskan pöllöilyistäkin. Viime päivinä se on taas aloittanut murraamisen. Märkää, kuraista koiraa yritettiin sanoin poistaa sohvalta, ja kun ei mennyt jakeluun, oli koira otettava syliin. Miskahan ei tästä pitänyt ja murisi. Mekään emme suuremmin innostuneet Miskan käytöksestä, joten syliote muuttui niska-perse-otteeksi ja sohva vaihtui eriöksi. Muutaman minuutin päästä eriöstä hiipi todella nöyränäköinen tyttö. Sama toistui viime yönä, kun koiraa käytettiin iltapissalla. Ja taas tuli lentoa. Tänään murina ei ole toistunut. Ihmettelen tätä murinaa, johtuuko se paineistumisesta vai onko se vain yleistä mielenilmausta tai "juttelua"? Miska kokeilee tätä lähes säännöllisin väliajoin, jos nyt jo voisi vähän murrata, antaakohan ne...

Loppuun vielä pari kuvaa Miss Jekyll&Hydestä treenaamisen jälkeen. Raatokoira:)



raatokoira 1.2



Myös Miska päivittää silloin tällöin sivustoansa:



Nörttikoira dataa:

Rok rok rok.

Perjantaina Miska, 12 vko, kävi ensimmäistä kertaa eläintohtorilassa ilman sisarusten ja kasvattajan tukea. Meillä on sinäns hyvä tuuri, että eläinlääkäriasema on kävelymatkan päässä kotoamme. Odotusaulassa istuminen ja rauhallisesti paikallaan oleminen lääkärireissun epämiellyttävin osa, kaikkia olisi taas pitänyt päästä moikkaamaan ja mieluiten myös riehumaan niiden kanssa... Vastaanottohuoneessa Miska nostettiin pöydälle todella mukavan eläinlääkärin tarkistettavaksi. Tutkimukset menivät tosi hyvin, Miska keskittyi pääasiassa namiin ja sen imurointiin. Sydänääniä ei tosin meinannut kuulua lainkaan tuhinalta. Varoittelin jo aiemmin Miskan mahtavasta draamantajusta ja siitä että sillä on tapana huutaa kuin pistetty sika jos vähän sattuu tai kirpaisee. Varotoimenpiteenä otimme hyvän, tukevan otteen pikkukoirasta ja eläinlääkäri pisti rokotteen Miskan ylisuureen niskanahkaan. Mitä teki Miska? Ei kerrassaan mitään, jatkoi namin syöntiä eikä edes huomannut koko pistosta! Miska oli eläinlääkärin mielestä mukava ja reipas pentu. Töhnivien korvien mysteeri ratkesi, sieltä löytyi vähän hiivaa. Kiva. No onneksi se huomattiin ajoissa ja korvatipat tuntuvat nyt tepsivän. Vaikka reissu sujui ongelmitta, vei se uutena juttuna paaaaaljon pienen koiran (ja omistajien) energiaa, pitkät tirsat olivat tarpeen.

Tyttöjen viikonloppu.

Misukan kanssa olemme viettäneet "huoltaja-tytär-laatuaikaa" koko viikonlopun. Miika pakeni Lahteen työn verukkeella, joten me reippaat tytöt saimme pärjätä keskenämme. 

Perjantaina oli vuorossa ensimmäinen bussimatka koiran kanssa. Voi pojat sitä huomion määrää, minkä saa kun kulkee julkisilla koiran kanssa! Asemalla suunnittelin treenaavani koiran kanssa sitä ettei kaikkia ihmisiä tarvitse mennä morjenstamaan. Suunnitelma jäi tosin ajatuksen tasolle, kukaan ei pystynyt vastustamaan "maailman suloisinta pientä koiraa" (suora lainaus tuntemattomalta naiselta). Miskan mielestä jokaikinen ihminen asemalla oli siellä vain ja ainoastaan HÄNTÄ katsomassa... Itse bussimatka meni hyvin, Miskaa ei pelottanut lainkaan, se tosin keskittyi namin syömiseen kuin ympäristön tarkkailemiseen tai pelkäämiseen. 

Bussista Miska päätyi metsälenkille Kolan ja Nokin kanssa. Team Mismis ja Noknok painivat Nokin merimieskiroilun säestämänä. Pienen suu pitäisi pestä saippualla, niin kamalaa tekstiä sieltä tuli. Vasikka ja oluttynnyri näyttävät huvittavilta toistensa vastakohdilta, Miska on Nokiin verrattuna kauhean pitkäkoipinen ja kalju. Ehkä se joskus kasvaa vielä jotain muutakin kuin jalkaa. 

Lauantaina nukuttiin pitkään. Onneksi. Iltapäivällä vuorossa oli taas metsälenkki isossa koiralaumassa, jossa Miska toimi kiintiödalmatialaisena kuuden tai seitsemän perron joukossa. Mukana oli myös kaksi Misua pari viikkoa nuorempaa pentua. Oli hienoa katsoa, miten oma koira nautti ikäistensä seurasta, mutta osasi myös toisten koirien rähähdyksestä lopettaa leikin. 

Illalla suunnistimme bussilla Lauttasaareen sushi-illanistujaisiin. Emäntä stressasi taas bussimatkalla enemmän kuin koiransa, joka otti relasti, söi namia EIKÄ MOIKANNUT VIERESSÄ ISTUVIA! Wuhuu. Lauttasaaressa odottivat luokkakaverit ja japanilainen menu ja matala pöytä. Tietäähän sen mitä seuraa yhtälöstä ahne koira ja matala pöytä. Nätisti, ja tietysti salaa, Miska nappasi lautaselta yhden ainoa sushin ja mutusti sen onnellisena. Myös wasabipähkinät maistuivat. Muuten koiruus otti todella rauhallisesti, pääasiassa se nukkui ja leikki nätisti kaikkien kanssa. Kun lähdön hetki koitti, oli ulkona syysmyrskyinen sää. Sokerikoirahan ei tunnetusti pidä sateesta, kylmästä eikä kovasta tuulesta. Parin metrin kävelyn jälkeen alkoi kamala uikutus ja hiukan myöhemmin koira löi liinat kiinni. Perhana, se ei liikkunut senttiäkään eteen päin! No eipä siinä muuta kuin kantamaan n. 10 kiloa huutavaa koiraa kaatosateessa ja tuulessa. Bussipysäkillä oli käärittävä tärisevä sokerikoira vaaleanpunaiseen huopaan. Yöbussi oli tupaten täynnä ja kun kannoin pientä surkeannäköistä ja märkää koiraa bussiin, jakautuivat ihmiset kahtia kuin Punainen meri: osa paheksui syvästi, tuolla lailla pientä koiraa rääkkäät, yöbussissa retuutat, nii! Toinen ihmisryhmä heräsi kännikoomastaan, hymyili näylle ja ihmetteli Misun suloisuutta ja söpöyttä jne. Sisätiloissa Miska unohti täysin sokerikoiran osansa. 

Sunnuntaina matkamme vei Lahteen anopin synttäreille. Taas oli talo täynnä koiria, Nalle meinasi saada paskahalvauksen kaikista pennuista ja muista häiriötekijöistä. Mutta ruoka maistui, kiitos kaikille!:)