Koira-raato olkkarissa.

Eilinen oli rankka päivä niin meille kuin Miskallekin. Harjottelun kohteena oli hihnassa kulkeminen muuallakin kuin lyhyellä pissareissulla. Ensin Miska leikki siperian huskya niin, etteivät etutassut osuneet maahan, kunnes huonon hengenkulun ja ahdistavan kaulapannan välinen yhteys alkoi valjeta pienessä koiran mielessä. Lähdimme alun perin etsimään metsää, jossa koiraa olisi voinut pitää vapaana, mutta päädyimmekin Villa Elfvikiin ja Laajalahden luonnonsuojelualueelle. Suosittelen lämpimästi, vaikkei koiraa voikaan pitää irti, alue on tosissaan tutustumisen arvoinen! Misulle luontopolulla oli paaaaljon virikkeitä, elukoita, kaislikkoa, lintutorni, meri... ja kaiken tämän lisäksi kesken lenkin alkoi sataa! Uik uik uik viu viu viu viu väy väy väy! Ja muutama kirosana, sokerikoira sulaa sateessa.

Pienistä takaiskuista huolimatta matka jatkui kotia kohti, pettämätön suuntavaisto petti tosin taas. "Joojoo, kyllä tää on se nopein reitti, mennään vaan eteen päin!" niinpä niin. Käpyttelimme kävelytietä Turunväylän viereessä välillä jopa autojen vilistäessä aivan vieressä. Ja miten reagoi pieni pilkullinen koirani? "Ai onks tässä jotain erikoistakin? Nuuskinpa vähän tätä reunaa, ei mua noi autot haittaa..." . Tätä koiraa ei oikeasti hetkauta mikään muu kuin Mattomurhaaja ja linnut.

Kotiin päästyämme lattialle heittäytyi nälkäinen koiranraato. Murua rinnan alle ja unille. Miska nukkui koomaunta monta tuntia. Myös huoltotiimi oli väsynyt.

Ruoan vaihto oli selkeästi hyvä idea, jatkuva kuopsuttelu ja korvien töhnääntyminen on vähentynyt reippaasti. Myös myöhäisiltaruoka jätettiin pois kun aamuruoka ei meinannut maistua enää millään. Mutten typsyn ruokahalu on labradorinnoutajan luokkaa, kaikki menee ja mahaan mahtuu kuinka paljon vaan!