Misukan kanssa olemme viettäneet "huoltaja-tytär-laatuaikaa" koko viikonlopun. Miika pakeni Lahteen työn verukkeella, joten me reippaat tytöt saimme pärjätä keskenämme.
Perjantaina oli vuorossa ensimmäinen bussimatka koiran kanssa. Voi pojat sitä huomion määrää, minkä saa kun kulkee julkisilla koiran kanssa! Asemalla suunnittelin treenaavani koiran kanssa sitä ettei kaikkia ihmisiä tarvitse mennä morjenstamaan. Suunnitelma jäi tosin ajatuksen tasolle, kukaan ei pystynyt vastustamaan "maailman suloisinta pientä koiraa" (suora lainaus tuntemattomalta naiselta). Miskan mielestä jokaikinen ihminen asemalla oli siellä vain ja ainoastaan HÄNTÄ katsomassa... Itse bussimatka meni hyvin, Miskaa ei pelottanut lainkaan, se tosin keskittyi namin syömiseen kuin ympäristön tarkkailemiseen tai pelkäämiseen.
Bussista Miska päätyi metsälenkille Kolan ja Nokin kanssa. Team Mismis ja Noknok painivat Nokin merimieskiroilun säestämänä. Pienen suu pitäisi pestä saippualla, niin kamalaa tekstiä sieltä tuli. Vasikka ja oluttynnyri näyttävät huvittavilta toistensa vastakohdilta, Miska on Nokiin verrattuna kauhean pitkäkoipinen ja kalju. Ehkä se joskus kasvaa vielä jotain muutakin kuin jalkaa.
Lauantaina nukuttiin pitkään. Onneksi. Iltapäivällä vuorossa oli taas metsälenkki isossa koiralaumassa, jossa Miska toimi kiintiödalmatialaisena kuuden tai seitsemän perron joukossa. Mukana oli myös kaksi Misua pari viikkoa nuorempaa pentua. Oli hienoa katsoa, miten oma koira nautti ikäistensä seurasta, mutta osasi myös toisten koirien rähähdyksestä lopettaa leikin.
Illalla suunnistimme bussilla Lauttasaareen sushi-illanistujaisiin. Emäntä stressasi taas bussimatkalla enemmän kuin koiransa, joka otti relasti, söi namia EIKÄ MOIKANNUT VIERESSÄ ISTUVIA! Wuhuu. Lauttasaaressa odottivat luokkakaverit ja japanilainen menu ja matala pöytä. Tietäähän sen mitä seuraa yhtälöstä ahne koira ja matala pöytä. Nätisti, ja tietysti salaa, Miska nappasi lautaselta yhden ainoa sushin ja mutusti sen onnellisena. Myös wasabipähkinät maistuivat. Muuten koiruus otti todella rauhallisesti, pääasiassa se nukkui ja leikki nätisti kaikkien kanssa. Kun lähdön hetki koitti, oli ulkona syysmyrskyinen sää. Sokerikoirahan ei tunnetusti pidä sateesta, kylmästä eikä kovasta tuulesta. Parin metrin kävelyn jälkeen alkoi kamala uikutus ja hiukan myöhemmin koira löi liinat kiinni. Perhana, se ei liikkunut senttiäkään eteen päin! No eipä siinä muuta kuin kantamaan n. 10 kiloa huutavaa koiraa kaatosateessa ja tuulessa. Bussipysäkillä oli käärittävä tärisevä sokerikoira vaaleanpunaiseen huopaan. Yöbussi oli tupaten täynnä ja kun kannoin pientä surkeannäköistä ja märkää koiraa bussiin, jakautuivat ihmiset kahtia kuin Punainen meri: osa paheksui syvästi, tuolla lailla pientä koiraa rääkkäät, yöbussissa retuutat, nii! Toinen ihmisryhmä heräsi kännikoomastaan, hymyili näylle ja ihmetteli Misun suloisuutta ja söpöyttä jne. Sisätiloissa Miska unohti täysin sokerikoiran osansa.
Sunnuntaina matkamme vei Lahteen anopin synttäreille. Taas oli talo täynnä koiria, Nalle meinasi saada paskahalvauksen kaikista pennuista ja muista häiriötekijöistä. Mutta ruoka maistui, kiitos kaikille!:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti