Rok rok rok.

Perjantaina Miska, 12 vko, kävi ensimmäistä kertaa eläintohtorilassa ilman sisarusten ja kasvattajan tukea. Meillä on sinäns hyvä tuuri, että eläinlääkäriasema on kävelymatkan päässä kotoamme. Odotusaulassa istuminen ja rauhallisesti paikallaan oleminen lääkärireissun epämiellyttävin osa, kaikkia olisi taas pitänyt päästä moikkaamaan ja mieluiten myös riehumaan niiden kanssa... Vastaanottohuoneessa Miska nostettiin pöydälle todella mukavan eläinlääkärin tarkistettavaksi. Tutkimukset menivät tosi hyvin, Miska keskittyi pääasiassa namiin ja sen imurointiin. Sydänääniä ei tosin meinannut kuulua lainkaan tuhinalta. Varoittelin jo aiemmin Miskan mahtavasta draamantajusta ja siitä että sillä on tapana huutaa kuin pistetty sika jos vähän sattuu tai kirpaisee. Varotoimenpiteenä otimme hyvän, tukevan otteen pikkukoirasta ja eläinlääkäri pisti rokotteen Miskan ylisuureen niskanahkaan. Mitä teki Miska? Ei kerrassaan mitään, jatkoi namin syöntiä eikä edes huomannut koko pistosta! Miska oli eläinlääkärin mielestä mukava ja reipas pentu. Töhnivien korvien mysteeri ratkesi, sieltä löytyi vähän hiivaa. Kiva. No onneksi se huomattiin ajoissa ja korvatipat tuntuvat nyt tepsivän. Vaikka reissu sujui ongelmitta, vei se uutena juttuna paaaaaljon pienen koiran (ja omistajien) energiaa, pitkät tirsat olivat tarpeen.